14.03.2008 Koh Chang/Lonely Beach, surkuhupaisa bussimatka V.I.P.-bussilla Bangkokiin, bussi kulahtaa ja hyytyy kaksi kertaa matkamme aikana, Bangkok<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Varhain ylös, klo 06.15. Loppupakkaaminen. Kohtapuolin lähtö Koh Changilta kohti Bangkokia. Päätimme olla loppuajan Bangkokissa, jätämme Ayuthayan nyt suosiolla seuraavaan kertaan. – Lento Suomeen keskiviikkoyönä 19.03. – Bangkokiin jää siten neljä päivää ja ne aiomme viettää koluamalla katuja, toreja ja markkinoita, syöden hyvää ruokaa ja käymällä hieronnassa.

 

Koh Changin naapuribungalowimme tanskalainen nuoripari on lähdössä hankkimaan uudet Thaimaan viisumit. Heidän on poistuttava Thaimaasta ja haettava uusi viisumi jostakin Thaimaan ulkopuolisesta maasta. He lähtevät todennäköisesti samalla lautalla kuin me; saattaa olla, että he menevät Kambodzaan Koh Kongille ja palaavat illalla takaisin Koh Changille. Tällaisia uuden viisumin hankkimismatkoja kutsutaan nimellä ”visa run”.

 

Hyvästelimme isäntäväen ja lähdimme hyvissä ajoin ”lavataksitolpalle”. Olimme eilen varmistaneet lavataksin lähtöajan ja –paikan. Taksi tuli noin klo 8 ja se oli tupaten täynnä länsimaalaisia matkailijoita. Reput katolle. Lavalla ei ollut enää tilaa. Meille järjestyi kuitenkin hyvät ja tilavat paikat kuskin, joka muuten oli nainen, kopista. Taksimatka kesti lähes kolmevarttia. Lautta saaren pohjoisesta Central Pier –satamasta lähti noin klo 9.20. Lauttamatka kesti lähes tarkalleen tunnin.

 

Olimme nyt olleet 14 päivää saarilla: 10 Koh Changilla, yhden Koh Wailla ja kolme Koh Makilla. Aivan liian vähän aikaa Wailla ja Makilla. – Niinpä tännekin tultanee joskus takaisin ja sitten koluamme kunnolla näitä ja muita pienempiä saaria ja niiden vesialueita.

 

Ennen matkaamme oli tarkoituksenamme snorklata paljon, olla paljon merellä ja meriretkillä. Niin ei sitten kuitenkaan käynyt. Meri ja merisää ei aina ollut suosiollinen ja otollinen silloin kun halusimme merelle: tyrskyjä, myrskyjä ja toisaalta ei ollut tarjolla kuin muutama meriretkivaihtoehto ja emme halunneet mennä samoihin paikkoihin, joissa jo olimme olleet. - Viidakkokin jäi nyt seuraavalle kerralle.

 

Mantereella. Satamasta lavataksilla linja-autoasemalle. Aikataulun mukaan lähdössä on kaksi V.I.P.-bussia (kaksikerroksisia, nopeita, ilmastoituja), klo 11.00 ja 11.30. Meidän bussimme lähtee klo 11.30.

 

Jyrki kysyi lipputoimistosta mistä meidän bussimme (lipussa lähtöaika klo 11.30) lähtee. Sieltä kerrottiin, että ”sama bussi”. Siis klo 11.00 ja klo 11.30 ”bussit” ovatkin vain yksi ainoa linja-auto! Miksi sitten myydä lippuja kahteen bussiin? Oliko meitä liian vähän kahteen bussiin, todennäköisesti. Täällä näyttää olevan kuitenkin paljon porukkaa – kuinkahan me kaikki mahdumme mukaan?

 

Pikabussimme lähti vartin yli yksitoista kohti Bangkokia, Khao San -katua. – Bussissa tutustuimme ruotsalaiseen mieheen, tukholmalaiseen Hansiin. Hän oli mukavan leppoinen ja hyväntuulinen, oikea kunnon seuraihminen. Ja hän tunsi ja tiesi todella paljon Suomesta, tiesi ja käytti monia suomenkielen sanoja – sekä joitakin kunnon lauseita. Hans tai kuten me häntä kutsuimme, Hansu, oli käynyt monta kertaa Suomessa.

 

Muutaman tovin ajomatkan jälkeen bussimme simahti!  Ihan lyhyen matkan jälkeen, hyvä kun olimme edes päässeet vauhtiin. Tilttasiko kone? Loppuiko bensa? Jäähdytys? Sitä me arvuuttelimme erikielisessä porukassa. Mukana myös suomalainen nuorimies, jolla oli Thaimaassa kaikki mennyt päin brinkkalaa ja hän oli todella kyllästynyt Thaimaahan ja thaimaalaisiin. Sanoi olevansa kurkkuaan myötä täynnä tätä maata ja sen ihmisiä. – Ehkäpä hänelle oli tapahtunut jotakin? Ei pidä kertomansa mukaan yhtään tästä maasta.

 

Bussimme pääsi melko pitkän tauon jälkeen jatkamaan matkaansa – välillä tökkien ja nikotellen. Jotakin oli selvästi vialla. Matkan varrella bussimme nikotteli ja rätisi pystyen kuitenkin jatkamaan matkaa. Onneksi.

 

Bussissa juttelua, rupattelua myös Hansun kanssa. Maisemien katselua. Torkkumista. Välillä tuli nukahdettua. Bussimme ei ole kunnossa. Toivoimme kaikki että se kestää loppuun saakka: Bangkokin Banglamphun alueelle, jolla mm. Khao San -katu sijaitsee.

 

Saavuttuamme ja ajettuamme jo hyvän aikaa Bangkokiin vietävää moottoritietä tilttasi bussimme jälleen. Keskikaistalle tukkien liikennettä. Siinä me olimme. Vilkkaalla moottoritiellä. Yllätyksenä tämä ei tullut. Oli vain ajan kysymys…milloin?

 

Kuski toki yritti tehdä kaikkensa, sen minkä pystyi. Tuskin hänkään pystyy tekemään surkealle bussille mitään. – Siinä olimme. Monille oli hätä päästä jatkamaan matkaansa: jotkut lentokentälle, jotkut muualle. Me ja koko joukko muita jaloittelimme moottoritiellä bussimme vierustalla, ohi ajavat hidastivat ja katselivat suurin silmin…Olimme ohiajavien ihmettelyn kohteina. Jotkut bussimatkustajat ottivat taksin ja lähtivät kiireen vilkkaa eteenpäin.

 

Jonkin ajan kuluttua paikalle tuli poliisipartio, joka ohjasi liikennettä ja selvitti kuskin kanssa tapahtunutta. Sitten hinausauto, joka siirsi bussimme sivukaistalle pois häiritsemästä vilkasta liikennettä. Siinä odottelimme.

 

Aurinko laskemassa. Ilta hämärtyy. Bussimme edelleen moottoritien vierustalla. Vihdoin bussimme saatiin jonkinlaiseen kuntoon ja lähdimme. – Bussimatkan piti kestää noin 4 ½ tuntia, mutta nyt on mennyt jo 6 ½ tuntia ja ajomatkaa jäljellä vielä ainakin puolisen tuntia ellei enemmänkin. Kunhan bussimme ei enää tee tenää. Pimeys saapui.

 

Ja mitä nyt: bussimme poistuu moottoritieltä jonnekin! – Onko kenties taas tapahtunut jotakin? Menemmekö verstaalle? Korjaamoon?

 

Olemme noin puolen tunnin päässä määränpäästä ja meidät viedään ”taukopaikalle”, ravintolaan jossa voimme juoda ja syödä jotakin. Kaikilla bussiretkeillä on aina ”sovitut” tyyriit taukopaikat, joissa matkustajilta yleensä nyyhdetään normaalia huomattavasti korkeampia hintoja kuin tavallisissa ravintoloissa ja kaupoissa. Tässä paikassa oli todella ”kalliit” hinnat! Kunnon rahanryöväystä!

 

Matka jatkui. Vihdoinkin bussimme perillä Banglamphun alueella, klo 18.57, lähellä Khao San –katua. Emmepä olisi millään voineet kuvitella millainen tästä ”rutiinimatkasta” sitten oikein tulikaan! Me kaksi ja svedu, siis Hans, suuntasimme kulkumme erittäin tutulle ja mukavalle alueelle jossa runsaasti majapaikkoja, ravintoloita, kauppoja, liikkeitä. Ja tietysti erittäin runsaasti valkonaamaisia matkailijoita.

 

Emme mene Khao San –kadulle vaan tuttuun ja mukavaan Four Sons Village –majataloon (guest house). Huokeimmat huoneet täynnä ja otamme ainakin yhdeksi yöksi hieman tyyriimmän huoneen, joka maksaa 650 bhatia, n. 13 euroa. Huomenna luvassa parempi ja halvempi, 550 bhatia maksava, mikäli tällainen huone vapautuu. Erittäin todennäköisesti saamme sellaisen.

 

Sitten majatalomme terassille oluelle ja rentoutumaan. Ja kohta tuttuun katukeittiöön syömään. Siellä olivat ne kaksi tuttua nuorempaa naista, vanhempia rouvia ei nyt näkynyt. –Anne meni hierontaan, Jyrki kirjoitti sinä aikana muistiinpanoja.

 

On tämäkin ollut päivä! Varsinainen kokemus! Näitä nyt vain tapahtuu aina joskus. – Yöoluelle, myös Hans oli paikalla.

 

Oli tämäkin päivä!